torstai 5. maaliskuuta 2020

FAKTAA VAI FIKTIOTA


Tässä tehtävässä perehdyttiin faktantarkistukseen valitsemalla väittämä, josta tehdä video sekä aiheeseen liittyvä asiantuntijateksti, joka joko kumoaa tai vahvistaa tämän väitteen. Tehtävä on tehty yhdessä Maiju Pulliaisen kanssa. 
Katso video, pohdi onko tämä faktaa vai fiktiota ja lue lisää alta!


Ikivanha keksintö palaa puutarhoihin – hidastaen samalla 

ilmastonmuutosta  




Biohiilen on tiedetty jo kauan olleen maaperälle hyväksi huokoisten ominaisuuksiensa vuoksi. Esimerkiksi Etelä- ja Väli-Amerikassa intiaanit osasivat jo hyödyntää biohiiltä ravinteiltaan heikon maaperän parantamiseen. Biohiilen pysyvä rakenne takaa sen, että se säilyy myös maaperässä pitkään eli toimii hiilensitojana. (Suomen biohiiliyhdistys, n.d.; Hyötykasviyhdistys n.d). 

Biohiili on suhteellisen edullista tuottaa ja todella helppo ja monipuolinen käyttää. Se valmistetaan pyrolyysissä eli kuivatislauksessa vähähappisissa olosuhteissa joko maakuopassa, hiillettimessä tai teollisissa laitoksissa. Raaka-aineena voi olla mikä tahansa eloperäinen aines, ja kotioloissakin biohiiltä voi itse tehdä, kunhan huolehtii, että lämpötila pysyy oikeana, ettei valmistus aiheuta suuria hiilidioksidipäästöjä. (Carbonsn.d.; Hyötykasviyhdistys n.d). 

Ilmastonmuutos näkyy meillä mm. rankkasateina ja kuivina ajanjaksoina ja se vaikuttaa voimakkaasti maaperän kuntoon. Toisinaan maa on liian kuiva, jolloin ravinteet eivät imeydy kunnolla kasveihin. Toisinaan on rankkasateita, jotka aiheuttavat ravinnehuuhtoumia vesistöihin. Kasvien kasvu heikkenee ja sadot pienenevät (Ilmasto-opas, 2018; SITRA, 2019). 

Maaperässä biohiili lisää kuohkeutta ja vedenpidätyskykyä samalla toimien kosteuden tasaajana. Kun maaperä on kuohkea ja omaa hyvän vedenpidätyskyvyn, samalla myös ravinteet pysyvät maaperässä, eivätkä aiheuta valumia ja vesistöhaittoja. Biohiili myös itsessään sitoo ravinteita hyvin. Toisinaan maaperään päätyy myös sinne kuulumattomia kemikaaleja ja haitta-aineita, joista saattaa olla haittaa kasveille ja sadolle. Myös tähän on biohiilestä apua, sillä se kykenee sitomaan haitallisia aineita, jolloin maaperän kasvit eivät ole alttiina taudeilla ja sadot pysyvät parempina. (Hyötykasviyhdistys n.d.; SITRA, 2019 ,Carbonsn.d.). 

Mitä muuta hyötyä biohiilestä on puutarhaympäristössä?  

Biohiilen ominaisuudet ovat hyödyksi myös kompostissa. Biohiili toimii mikrobien elinympäristönä ja aktivoi niiden toimintaa. Biohiilen avulla voidaan lyhentää kompostissa maatumisaikaa sekä vähentää sen hajuja. Ravinteet kiertävät, kun biohiilellä rikastettu kompostimulta lisätään maaperään (LUKE, 2019Carbonsn.d.; LUKE, 2019 & Hyötykasviyhdistys n.d). 
Biohiiltä voidaan lisätä myös eläinten rehuun. Lannan joukkoon kulkeutuessaan, se vähentää hajuhaittoja ja lopulta maaperään päätyessään, lisää jälleen maaperän kuntoa. Biohiilen on todettu myös lisäävän karjan hyvinvointia. (SITRA, 2019). 

Miten biohiilestä voi olla apua hiilensidontaan? 

Biohiili toimii maaperässä ollessaan hiilinieluna sitoen loistavasti hiilidioksidia. 1 tonni biohiiltä vastaa noin 3,5 -3,7 tonnia hiilidioksidia. Erinomainen raaka-aine biohiilen tuotantoon on paju, joka kasvaa nopeasti ja jonka kasvatusverkosta kaavaillaan käytöstä poistetuille turvemaille. Nämä maat myös muuttuisivat jälleen hiili- sekä ravinnenieluiksi. Biohiili säilyy maaperässä satoja, jopa tuhansia vuosia, sitoen samalla ilmakehän hiiltä itseensä. (Suomen biohiiliyhdistysn.dSITRA, 2019Carbonsn.d.& Hyötykasviyhdistys n.d). 

Tässä oli vasta muutamia biohiilen käyttötarkoituksia. Kaikkiaan niitä on yli 50 eli se on varsinainen ihmeaine! (Carbonsn.d.& Suomen biohiiliyhdistys). 

Näyttäisi siltä, että ikivanha keksintö, biohiili, on kovasti nostamassa suosiotaan lukuisten käyttötarkoitustensa vuoksi. Voidaan siis todeta, että tämä väite on faktaa. 


12.3 Yhteen hiileen- Biohiili, Biotalous ja Häme-tapahtumassa Lepaalla on mahdollisuus päästä kuulemaan ja katsomaan, miten itse voi valmistaa helposti biohiiltä. Paikan päällä on myös alan asiantuntijoita kertomassa lisää biohiilen mahdollisuuksista sekä iltapäivällä on mahdollista osallistua mielenkiintoiseen biotalousaiheiseen työpajaan PoliRural –hankkeen tiimoilta. Ehdit ilmoittautua mukaan vielä tästä linkistä: https://webropol.com/s/tapahtumalepaalla12032020 



Faktantarkistustaulukko

Mitä lähde sanoo väitteestä 
Lähde 
Väit-teen puo-lesta 
Väi-tettä vas-taan 
Puo-lesta ja vas-taan 
Kuka tar-kistanut 
lähteen 
Esitellään ongelma: maaperän heikentynyt kyky sitoa vettä ja ravinteita viljelyn ja kaupunkien hulevesien seurauksena. 
Annetaan ratkaisuna biohiilen monipuoliset ominaisuudet toimia ravinteiden ja veden sitomisessa ja hiilinieluna -> 1 tonni biohiiltä vastaa 3,7 tonnia hiilidioksidia ja maaperässä varastoituu satojen vuosien ajaksi. 


SITRA. (2019) Biohiili parantaa maaperän ravinteiden kiertoa ja hiilensidontaa. Haettu 21.2.2020 osoitteesta 
x 


Henna 
Maiju 
Kuluttajakäytön sekä maatilakäytön kompostoinnin edut ilman suuria investointeja. Näitä etuja hyötyjä ovat  Kasvien kasvun edistäminen, hiilen sidonta maaperään, ravinteiden kierrätys. 
LUKE. (2019.) Tutkimus: biohiili nopeuttaa kompostoitumista. Haettu 21.2.2020 osoitteesta: 
x 


Henna 
Maiju 
Ilmastonmuutosta hillitsevä keino: Biomassan hyödyntäminen biohiilen valmistuksessa, jolloin saadaan hiilidioksidi takaisin maaperään. 
Suomen biohiili. (n.d.) Mitä biohiili on? Haettu 21.2.2020 osoitteesta 
x 


Henna 
Maiju 
Biohiilen monipuoliseen hyödyntämiseen erikoistuneen kiertotalousyrityksen sisältämä biohiilen tietopaketti. 

Toimii kasvualustana maaperämikrobeille ja pidättää ravinteet kasveille käyttökelvollisessa muodossa ja täten parantaa maaperän laatua. 

Lähteessä mainittu kaksi eri lukua hiilensidontakyvystä: 
1t  hiiltä = 3,5 t hiilidioksidia sekä 
1t hiiltä = 3,7 t hiilidioksidia. 




Carbons. (n.d.)Biohiili. Haettu 22.2.2020 osoitteesta: http://carbons.fi/biohiili/ 
x 


Henna 
Maiju 
Lähteessä kerrotaan Biohiilen valmistuksesta ja siinä syntyvistä sivutuotteista.  

Lähde painottaa biohiilen erinomaisia ominaisuuksia etenkin maanparannuksessa sekä kompostoinnin edistämisessäkuohkeuden ja vedenpidätyskyvyn lisääminen sekä pH:n tasapainotus ravinteiden huuhtoutumisen vähenemisen lisäksi.  Biohiili sitoo myös haitallisia aineita kuten myrkkyjä ja muita maaperälle haitallisia aineita.   Voidaan käyttää kastelukiteiden korvaajana ruukkukasveilla.  Hiilinieluna toimii suhteessa 1t hiiltä = 3,5 t hiilidioksidia. 

Hyötykasviyhdistys. (n.d.) Biohiilen käyttö. Haettu 22.2.2020 osoitteesta: 
x 


Henna 
Maiju 
Ilmastonmuutos aiheuttaa maaperän kuivumista. 
x 


Henna 
Maiju 


Lähteet: 
Carbons. (n.d.)Biohiili. Haettu 22.2.2020 osoitteesta: http://carbons.fi/biohiili/  
Hyötykasviyhdistys. (n.d.) Biohiilen käyttö. Haettu 22.2.2020 osoitteesta: https://hyotykasviyhdistys.fi/puutarhatieto/biohiilen-kaytto/  
LUKE. (2019.) Tutkimus: biohiili nopeuttaa kompostoitumista. Haettu 21.2.2020 osoitteesta: https://www.luke.fi/uutinen/biohiili-nopeuttaa-kompostoitumista/  
SITRA. (2019) Biohiili parantaa maaperän ravinteiden kiertoa ja hiilensidontaa. Haettu 21.2.2020 osoitteesta https://www.sitra.fi/caset/biohiili-parantaa-maaperan-ravinteiden-kiertoa-ja-hiilensidontaa-2/ 
Suomen biohiili. (n.d.) Mitä biohiili on? Haettu 21.2.2020 osoitteesta https://www.suomenbiohiili.fi/biohiili/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti