tiistai 21. tammikuuta 2020

Markkinointimateriaalin ideointia KEKE-tyyliin

Tehtävänä oli pohtia millainen mainosmateriaali olisi koutusohjelmamme mukaista - siis kestävää. Mielellään sellaista, joka jättäisi pysyvän muiston ja jäljen niin saajan kuin antajankin mieleen. Markkinointimateriaalin levikkinä olisi esimerkiksi eri yritysvierailut, tapahtumapäivät, messut jne, kunhan vain siintä kävisi koulutusohjelma sekä kestävyys ilmi.


Kangaskassit ovat aina taattu tuote, jolle löytyy käyttöä. Mutta, tässä tulee olla tarkkana jos tälläistä lähtee tekemään-  kassin tulee olla tarpeeksi iso ja olalla kuljetettava eikä se saa hipoa maata kun sitä kantaa kädet suorana. Mutta myös materiaalin kanssa on oltava tarkkana. Usein kangaskassi  ei  nimittäin olekaan se kestävin vaihtoehto, vaikka näin luullaan. Materiaalin tulisi olla GOTS- sertifioitua puuvillaa (Logo näkyviin) tai esimerkiksi juuttia (tai vastaava materiaali), josta jo itsessään tulisi mielikuva kestävämmäsä vaihtoehdosta. HAMKin logo pienellä sivuun ja maailmaa (hauska, ei syyllistävä) parantava slogan kylkeen.


Täydellinen esimerkiksi pullojen keräykseen
 ja kauppakassiksi.(Kuva: Pixabay)


kuva: Wikimedia
















Mutta jos mietin yritysvierailua, niin on epätodennäköistä että siellä hihkuttaisiin ilosta kangaskassin saadessaan. Joten nyt vain listaus ideoista joita nimenomaan yritysvierailulla voisi viedä tuliaisina:

  • Itsetehty omenamehu ja etiketti
  • Puun siemen paperipussissa/istutusruukussa (logo painettuna)(inspiraatio saatu :https://www.lilplot.com/?lang=fi  
    • Tähän voisi laittaa hoito-ohjeet mukaan myös.
    • paperipussiin painatus koulun logolla
  • Kauratyyny (Miksei jopa jostain oman pellon kaurasta?)
  • Lasinaluset
  • Biohiiltä pussukassa esimerkiksi kukkepenkkeihin maanparannusmielessä (kesäkauden lähestyessä) -->hamkilla on oma biohiilletin eli demottuna voisi toimia messuilla.
  • Tuubihuivi kierrätysmateriaalista
  • Retkeilijän istuinalunen
Nämä nyt alun alkajaisiksi. Lisään tänne kun keksin lisää :)

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Millainen viestintä vaikuttaa minuun?

Tehtävänä oli koota itseen vaikuttavasta viestinnästä MIND MAP. Omassa on koottuna ne mediat joista itse ammennan tietoa ja infoa ympäröivästä maailmasta mukaan luettuna ne, joissa myös mainonta pitää isoa roolia. Listauksen voisin listätä vielä perinteisen television, vaikken sitä niin paljoa katselekaan enää, mutta ajankohtaisohjelmat, dokumentit sekä uutiset ja urheilu kuitenkin saattavat kotonakin pyöriä taustalla.